EKL Lehtijulkaisut

27.7.2023

Hyvää kesää Eläkkeensaajat
Kesä on edennyt tätä kirjoittaessa heinäkuun loppupuolelle. Kesä on säänpuolesta ollut
hyvin vaihteleva, välillä hellettä, kylmää, sadetta ja ukkosta. Saimme kesän aikana uuden
hallituksen pitkää kestäneiden neuvottelujen jälkeen, mutta heti sen jälkeen alkoi kohut,
jotka eivät vaikuta olevan aivan pian ohi. Ei ehkä pitäisi, mutta kirjoitan silti, itse en
hyväksy rasismia enkä syrjintää missään muodossa, tämä koskee kaikkea organisaatiota
missä olen mukana. Aivan liian myöhään on puututtu henkilöön tai ihmisrymään
kohdistuvaan maalittamiseen ja vihapuheeseen, joltain osin halveksunta ja syrjiminen on
tullut melkeinpä normaaliksi keskustelutavaksi joillain foorumeilla.
Mutta kesä on ollut toki muutakin kuin tragikoomisien uutisten seuraamista, piiri sekä
yhdistykset ovat järjestäneet kesäteatterimatkoja sekä kesätapahtumia jäsenilleen sekä
kesään kuuluvia kalastus- ja petankikisoja sekä kesätansseja.
Elokuussa alkaa taas piirin kokoukset, jotka ovat pääsääntöisesti olleet etäkokouksia eli
Team yhteydellä, eli jos vaikka covid tuotti harmeja, niin se pakotti oppimaan
etäkokouksien pitämisen, tällä säästämme paljon, kun matkakulut ja kahvitukset jääväät
pois, eli jäsenmaksut menee piirin tapahtumien järjestämiseen ja pienten yhdistysten
tukemiseen koulutuksissa.
Suuri jäsenristeily on marraskuussa ja meiltä lähtee tällä hetkellä ainoana piirinä
bussillinen eli 52 henkeä matkalle, joten hienoa me.
Nautitaan vielä hetki luonnon antamilla marja-, vihannes- ja hedelmäsadoista, sekä
vaihtelevasta säästä, koska taas kohta on se villahousujen ja lumenluonnin aika.
Kaikkea hyvää toivottaen
Jarmo Lahtinen
Eläkkeensaajat Kymen piiri ry:n puheenjohtaja

Kuusankosken Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen kesäretki Heinolaan 19.6.2023. Ruokailtiin Helin ravintolassa ja nautittiin kesäteatteriesityksestä "Tenorit liemessä". Bussilastillinen jäseniä oli mukana.  Kesäpäivä Kekäleniemessä 6.7.2023 Perinteistä tapaamista Voikkaan Eläkkeensaajien kanssa vietettiin aurinkoisessa säässä, leikkimielisiä kilpailuja käyden, saunoen ja uiden Jaalan Pyhäjärvessä. Ruoka oli entiseen malliin maukasta, kiitos siitä Tuulalle. Arpajaisvoittoja oli paljon, joten arvatkin ostettiin kaikki. Väki oli hyvillään nähdessään toisiaan ja kovasti kyseltiin muita tapahtumia kesälle. Kuva - Anneli ja tyhjä arpakori Kuva ja tekstit Irma Ojala

Simpeleen Eläkkeensaajat ry

Koskiretkeilijän paratiisi

Me simpeleläiset olemme kovin ylpeitä Hiitolanjoen koskista. Kelpaa niitä esitellä
naapurikunnankin porukoille. Niinpä kutsuimme Parikkalan Eläkkeensaajat viettämään kanssamme
keväistä aamupäivää Kangaskosken laavulle. Nelisenkymmentä meitä oli nautiskelemassa
retkieväistä, hämmästyttävän upeista maisemista, asiantuntijan esitelmästä ja ennen kaikkea
toistemme seurasta.
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toimitusjohtaja Hanna Ollikainen oli saapunut kertomaan
kolmivuotisesta urakasta, jossa puretaan kolme Hiitolanjoen Suomen puoleista patoa. Tämä siksi,
että vaelluskalat Laatokan lohi ja taimen saavat lisää kutualueita ja elintilaa. Vuonna 2021 saatiin
valmiiksi työ Kangaskosken ja vuonna 2022 Lahnasenkosken osalta. Kolmannen eli Ritakosken
voimalan sähköntuotanto lopetetaan heinäkuun 2023 lopussa ja koskityömaa pääsee vauhtiin heti
elokuun alussa.
Sekä Kangaskoskelle että Lahnasenkoskelle on rakennettu laavut sekä oleskelu- näköalatasanteita
retkeilijöiden käyttöön. Vaelluskalat ovat löytäneet uudet kosket ja kelpuuttaneet ne
kutupaikoiksi, joten on hyvät mahdollisuudet nähdä sekä lohia että taimenia. Vierailijoita onkin
käynyt runsain mitoin, yksittäisten ihmisten lisäksi myös paljon ryhmiä.
Kangaskoskella ollaan digitaalisuuden aallon harjalla: mobiilisovelluksella pääsee tutkimaan
entisen puuhioke- ja paperitehtaan toimintaa niiden autenttisilla paikoilla.
Hiitolanjoen patojen purku ja koskien ennallistaminen on ainutlaatuinen työ Suomessa ja se on
saanut paljon huomiota sekä valtakunnallisesti että kansainvälisestikin. Kaikkeen tähän on tietysti
uponnut paljon rahaa, eikä työ suinkaan ole valmis. Kaikkien muiden rahoittajien ohella eniten
julkisuutta lienee saanut näyttelijä Jasper Pääkkönen kavereineen merkittävällä panostuksellaan.
Ainutlaatuisuutensa vuoksi projekti on saanut kiitettävästi sekä television ruutuaikaa että
lehtijuttuja. Ja kävihän ne telkkarin Posse-ohjelman porukatkin vähän kaivinkonetta
Lahnasenkoskella pyörittelemässä.
Kalastajien matkailukohdetta tästä uumoillaan. Paljon asian harrastajia jo alueella liikkuukin,
vaikka kalastussäännöt aika tiukkoja vielä ovatkin. Pari estettä kun vielä poistuu, niin kalat
pääsevät nousemaan Torsajärvelle saakka. Ja sitähän me järven mökkiläiset kieli pitkällä
odotamme
Tervetuloa ihailemaan Simpeleen koskiretkeilijän paratiisia!
Anja Repo, Simpeleen Eläkkeensaajien sihteeri

Kuvia ja kuvatekstejä Vuoksenniska Eläkkeensaajien tapahtumista

https://vuoksenniska.elakkeensaajat.fi/kuvat-ja-videot/kuvat-2023/

EKL Kymen piirin Digitaidot kuntoon järjestettiin Joutsenossa 19. - 20.5.2023.

Kurssipäivät saatiin toteutettua Joutsenon Työväentalolla ja opiskeltavaa riitti enemmän kuin aika antoi myöden. Kurssin opettajana toimi Julia Nurminen. Kurssille osallistui lopulta 11 henkeä Lappeenrannan, Imatran ja Joutsenon seudulta, vaikka viimehetkellä tulikin yksi peruutus.

Joutsenon Työväentalo tarjosi hyvät puitteet kurssin järjestämiseen ja tarjoiluiden nauttimiseen. Ensimmäisenä kurssipäivän lomassa nautimme lounaan Joutsenon satamassa toimivassa ravintolassa, jossa aurinkoisen perjantaipäivän suuri asiakasmäärä (yli 130 asiakasta) yllätti yrittäjän ja hän joutui sulkemaan kassan, kun opiskelijaryhmämme siirtyi nauttimaan pyödän antimista.

Kurssilla opettelimme perustaitoja ja tärkeitä asioista tietokoneen, puhelimen ja tabletin käytöstä. Jaoimme kokemuksia, vinkkejä ja kokeilimme käytänössä muutamia erityistoimintoja jolla mm. puhelimen kameraa voi käyttää apuna tiedon etsimisessä ja viraskielisten tekstien kääntämisessä.

Kurssille toivottiin jatkoa ja lisää käytännönläheistä harjoittelua. Seuraava toteutusta toivottiin vastavuoroisesti Kymenlaakson suuntaan, joka palvelisi hyvin Kymenlaakson alueen jäsenjärjestöjä.

VINKKI:
Värikkäillä avaimenperillä saat muistitikujen sisällön hallintaan

Kuvat ja teksti - Tauno Lakkala